Saamelaistieto lisää ymmärrystä ja sivistää

Havahduin vasta aikuisena siihen, että tiesin aika vähän saamelaisista. Havahtumista seurasi ihmetys. Miten Lapissa kasvanut lapsi voi käydä koko peruskoulun sekä lukion tutustumatta kansaan, joka elää samoilla mailla? Näin oli kuitenkin käynyt ja sama tapahtuu lapsille ja nuorille edelleen. Opetussuunnitelmiin ei nimittäin tänä päivänäkään sisälly juuri mitään saamelaisista. Onkin pitkälti opettajasta kiinni, saavatko lapset ja […]

Read more
Ekologinen rakennemuutos on välttämätön elinkelpoisen maapallon säilyttämiseksi

Ilmaston lämpenemisen vaikutukset alkavat tuntua arjessa. Talvi on ollut leuto ja tulevaisuudessa pimeät, lumettomat kadut sekä vetiset hiihtoladut ovat yhä yleisempiä. Suomen keskilämpötila on jo noussut 2,3 astetta, mutta samaan aikaan vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen vähintään yhtä viheliäs ympäristöongelma: luonnon monimuotoisuuden väheneminen. Ihminen on täysin riippuvainen ympäröivästä luonnosta. Eliölajien ja ympäristön muodostamat toimivat ekosysteemit […]

Read more
Metsälaki päivitettävä turvaamaan luonnon monimuotoisuus

Luonnonvarakeskus julkaisi tiistaina arvioinnin, jonka mukaan vuonna 2014 voimaan tullut metsälaki on heikentänyt metsäluonnon monimuotoisuuden suojelua. Yhdessä kollegani kansanedustaja Satu Hassin kanssa vaadimme, että metsälakia on uudistettava, jotta se turvaa ja lisää luonnon monimuotoisuutta – ei vähennä sitä. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on ilmastonmuutoksen vertainen ongelma. Lajeja kuolee sukupuuttoon ennätystahtia ja uhanalaisuus on lisääntynyt myös Suomessa. […]

Read more
Yhdenvertaisia mahdollisuuksia sterilointiin ehkäisykeinona

Jätin perjantaina 13.12. hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten yhdenvertaisuus ja laillinen oikeus sterilisaatioon voisi toteutua paremmin. Suomessa steriloinnin saamisen mahdollisuudet voivat vaihdella rajusti. Vaikka laki ei edellytä sitä, osa terveydenhuollon henkilöstöstä vaatii steriloitavan puolison suostumusta. Lääkäreiden asenne sterilointia kohtaan voi myös olla hyvin kielteinen. Sterilointia haluava voi saada osakseen väärää tietoa tai lääkäri voi jopa […]

Read more
Valtuustoaloite: Puurakentamisen ohjelma Ouluun

Rakentaminen aiheuttaa ilmastoa lämmittävistä kasvihuonepäästöistä Suomessa noin 5–7 prosenttia. Puurakentamisella voidaan korvata paljon päästöjä aiheuttavia betonirakenteita. Puurakennus toimii hiilivarastona. Puurakentaminen tuo myös euroja aluetalouteen. Pohjois-Suomessa on osaamista, niin suunnittelun kuin toteuttamisen puolella myös vaativaan puurakentamiseen. Puhumattakaan raaka-aineesta, joka kasvaa metsissämme. Puurakentamista koskevia esteitä on karsittu viime vuosina valtionhallinnon tasolla ja nyt puurakentamisen kustannukset eivät merkittävästi […]

Read more
Tarvitsemme harmonisempaa metsäpolitiikkaa

Suomen luonto on hätätilassa. Yksi keskeinen syy siihen on tapamme käyttää metsiä. Suomen metsät ovat olleet tärkeitä suomalaisille läpi historian. Metsämme tuottavat myös tulevaisuudessa työtä, toimeentuloa ja innovatiivisia ratkaisuja maapallon ongelmiin. Kaikki tämä täytyy kuitenkin toteuttaa kestävästi siten, että voimme suojella meille tärkeää lajistoa. Nykyisellään metsäpolitiikallamme on liian kova hintalappu. Suomalainen tapa hyödyntää metsiä perustuu […]

Read more
Kirjallinen kysymys puronvarsien luonnon suojelusta

Jätimme Satu Hassin kanssa kirjallisen kysymyksen puronvarsien luonnon suojelusta. Osa aiemmin suojelun piirissä olleista puroja ympäröivistä vyöhykkeestä uhkaa menettää uuden metsälain tulkinnan mukaan lain suojan. Asian nosti esille Jyväskylän yliopiston tutkijat Panu Halme ja Anna Oldén Metsälehdessä. Tästä voi lukea jutun. Kirjallinen kysymys: Eduskunnan puhemiehelle, Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi metsälain 10 §:ssä säädetään, että metsiä tulee […]

Read more
Historialliset sata miljoonaa luonnonsuojeluun – ajatuksiani valtion talousarviosta

Planeetan ja luonnon hyvinvoinnin merkitystä ihmiselämälle ei voi koskaan korostaa liikaa. Tässä budjettiesityksessä otetaan merkittävä harppaus elinkelpoisen planeetan suojelemiseksi ja ihmiselämän ja ihmiskunnan kukoistuksen edellytyksien turvaamiseksi. Budjettiesityksessä panostetaan luonnonsuojeluun 100 miljoonaan aiempaa enemmän. Sata miljoonaa, jotka eivät tule hetkeäkään liian aikaisin. Ilmaston kannalta metsät ja maaperät ovat kriittisen tärkeässä roolissa hiilen sitojina, budjetissa panostetaan myös […]

Read more
Viimeinen käyttöpäivä turpeelle

Suomi on päättänyt olla maailman ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta ja linjauksia on jo tehty kivihiilestä luopumiseksi. Turpeen poltosta luopumisesta ei ole vielä lopullista päätöstä, mutta hallitus on luvannut vähintään puolittaa turpeen 2030 mennessä.  Turve on fossiilinen polttoaine, jonka ominaispäästöt ovat kivihiilen luokkaa ja ilmaston näkökulmasta näitä tulisi kohdella yhtä tiukasti. Turpeen osuus energiankulutuksesta on noin 5% ja […]

Read more