Yhdyskuntalautakunnan ja kaupunginhallituksen käsittelyssä on paraikaa Raatin suistoalueen tontinluovutuskilpailun käynnistäminen. Asia on osa Pohjoinen vetovoimainen kaupunki -ohjelmaa, jossa on erilaisia toimenpiteitä Oulun vetovoiman lisäämiseksi. Suurin osa toimenpiteistä on jo tehtyjen suunnitelmien mukaisia ja erittäin kannatettavia. Yksi toimenpiteistä, Raatin rantojen asuntorakentaminen kuitenkin herättää ihmetystä – miksi ja miten?

Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi noin vuosi sitten Uuden Oulun yleiskaavan, joka ohjaa koko kaupungin maankäyttöä. Raatin asuntorakentamissuunnitelma on selvästi yleiskaavan vastainen, alue on kaavassa virkistysaluetta, kuten suistoalueen rannat pääasiassa muutenkin. Paikkoja uudelle asuntorakentamiselle on osoitettu keskustassa ja lähialueilla paljon – sillä ei Raatin rantojen asuntorakentamista voi perustella.

Aluehan ei ole myöskään mitä tahansa rantaa, vaan se on osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä ja osa Oululle kulttuurihistoriallisesti merkittävää suistoympäristöä. Arvokkaaseen suistoympäristöön rakentaminen tulisi perustua maisemallisiin selvityksiin, jotta rakentaminen ei estäisi upeita maisemia, suistosta ja suistolle. Lisäksi toimintojen yhteensopivuutta pitäisi tukia. Raatin urheilutoiminnot sekä Kuusisaaren tapahtumapuisto eivät taida olla paras naapuri asumiselle.

Kuusisaari ja Raatti ovat virkistys- ja urheilualuetta, johon odotetaan entistä enemmän suurtapahtumia. Mielestämme Raattia tulisi kehittää virkistyksen ja urheilun ehdoilla. Tämä ranta olisi mahtava paikka esimerkiksi Oulun maauimalalle tai yleiselle saunalle.

Jenni Pitko
Vihreiden kaupunginvaltuutettu, Oulu

Marjo Tapaninen
Oulun vihreiden puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevassa 1.4.2017