Jenni Pitko tavoittelee kansanedustajuutta kevään eduskuntavaaleissa

Oulun vaalipiirin vihreiden piirihallitus on asettanut Jenni Pitkon ehdolle eduskuntavaaleihin Oulun vaalipiiristä. Jenni on 28-vuotias oululainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Kuluvana valtuustokautena hän toimii vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtajana. Toimivampaa kaupunkia hän on luomassa myös nykyisissä luottamustoimissaan Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön sekä Oulun polkupyöräilijät ry:n hallituksissa. Jenni on koulutukseltaan arkkitehti. Ennen valmistumistaan viime kesäkuussa Jenni toimi aktiivisesti opiskelijapolitiikassa. Vuonna […]

Read more
Urbaanin asumisen uusi tuleminen

Sanomalehti Kalevan Mielipide-palstalla 17.8.2014 julkaistu kirjoitukseni Euroopan suurkaupungeissa on näkyvissä urbaanin asumisen aalto. Työssäkäyvät ihmiset sekä ikääntyvä väestö eivät halua käyttää aikaansa pitkien matkojen kulkemiseen vaan työ ja palvelut halutaan sijaitsevan lähellä. Myös Helsingissä on näkyvissä sama trendi. Lapsiperheet muuttavat takaisin taajamista kantakaupungin alueelle. Oulun seudun asukasbarometri vuodelta 2011 enteilee samaa myös Oulun seudulle. Nykyisissä […]

Read more