Puheenvuoroni Vihreiden puoluekokouksen poliittisen keskustelun osiossa Jämsässä 7.6.2013

Arktisella alueella tapahtuu suuria muutoksia. Jäämeren jäätikkö sulaa ja sinne avautuu kauppareittejä, jotka muuttavat maapallon geopoliittista painopistettä ja luonnonvaroiltaan rikkaan Suomen asemaa siinä.

Arktisen alueen maat ja yritykset näkevät muutokset pääasiassa mahdollisuutena, myös Euroopan unioni haluaa ottaa vahvan aseman tässä kehityksessä. Muutos nähdään mahdollisuutena uuteen tutkimukseen ja työhön, jota Suomeen tarvitsemme. Näistä mahdollisuuksista toivovat saada osansa erityisesti ahdingossa olevat, pohjoisen harvaan asutut alueet, joita tällä hetkellä vaivaa hyvien liikenneyhteyksien puute sekä väestön voimakas ikääntyminen ja nuorten poismuutto.

Meidän vihreiden näkökulmasta näihin muutoksiin liittyy myös riskejä. Mitä käy herkälle arktiselle luonnolle ja miten alkuperäisasukkaiden oikeudet huomioidaan. Nämä asiat eivät todennäköisesti ole minkään muun puolueen, kuin vihreiden, agendalla.

Arktisen alueen kehityksen mukana tuomat uudet liiketoiminta- ja matkailumahdollisuudet voisivat helpottaa sekä Oulussa että koko Pohjois-Suomessa vallitsevaa epätoivoa liittyen elinvoimaan, jota tällä hetkellä puretaan epätoivoisiin ydinvoimainvestointeihin tai kaivoshankkeisiin, joiden lyhytnäköiset tuotto-odotukset ja ympäristön turmeleminen ollaan valitettavasti valmiita hyväksymään.

Pohjoinen tarvitsee muun muassa infra-investointeja, joista myös Pekka Haavisto omassa puheenvuorossaan puhui. Meidän vihreiden tuleekin olla vahvasti mukana arktisen alueen kehityksessä, hyödyntämässä sen mahdollisuudet ja tekemässä siitä samalla kestävämpää turvaten herkän luonnon ja alueen ihmisten oikeudet. Tarvitsemme Pohjoisten alueiden kehittämisen poliittiselle agendallemme ja eduskuntavaaliohjelmaan, jotta osaamme vastata eduskuntavaalien aikaan kysyttäessä vihreiden kantaa uusien työpaikkojen synnyttämiseen.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *