Kuntarajat elävät yhä vahvoina

Kuntaliitoksia suunniteltaessa tavoitteena on yleensä palveluiden vahvistuminen ja kuntien välisen epäterveen kilpailun vähentäminen. Kun samaa työssäkäyntialuetta olevat kunnat muodostavat yhden kunnan, voidaan yhdyskuntarakennetta kehittää kokonaistaloudellisesti, ilman epäedulliseen kaupunkirakenteeseen johtavaa tonttikilpailua. Yllätyksekseni tämä kilpailu ei kadonnutkaan, vaikka viiden kunnan muodostama uusi Oulu aloitti toimintansa vuonna 2013. Kilpailu siirtyi kaupungin sisälle, vanhoista kuntarajoista yhä tiukasti kiinni pitäen. […]

Read more
Moderni ja välittävä kaupunki. Vihreiden ryhmäpuheenvuoro Oulun kaupungin budjettikokouksessa.

Vihreän valtuustoryhmän ryhmäpuhe Oulun kaupungin budjettiin 30.11.2015 Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Kaupunginjohtajan esittämä talousarvio vuodelle 2016 jatkaa edellisten budjettien viitoittamaa linjaa. Koska talousluvut eivät edelleenkään täsmää, on menopuolta edelleen pyritty kovalla kädellä karsimaan. Hyvinvointipuolen jo tänä vuonna käynnistynyttä rakenteellista uudistusta ja yksipuolisen valmistelun vuoksi odottamaan jäävää lukiouudistusta lukuunottamatta, on menopuolen karsimiseksi keinoina pääasiassa ollut käytössä […]

Read more
Inhimillisyys pakolaiskriisin hoidon ydin

Järkyttyneenä olemme joutuneet lukemaan viime päivien väkivaltaisuuksista, jotka on kohdistuneet turvapaikanhakijoihin, heidän majoituspaikkoihin sekä kuljetusvälineisiin sekä avustustyöntekijöihin. Kivitystä, polttopulloja, ilotulistusrakettien kohtiampumista. Epäusko, suru ja pettymys ovat päälimmäisiä tunteita. Rasistiset ja väkivaltaiset iskut eivät ole maahanmuuttokriittisyyttä eikä niillä pyritä rakentamaan parempaa Suomea. Näillä iskuilla halutaan pelotella sekä turvapaikanhakijoita että suomalaisia ihmisiä ja lisätä vastakkainasettelua. Tällaista vihaista […]

Read more
Tiivis vai väljä – kumpi on hyvä?

Kolumni Vihreä Lanka lehdessä 23.9.2015 Suomen kaupungit keräävät ihmisiä maaseudulta ja kaupunkeja ympäröiviltä kehiltä. Kaupunkien kasvun ekologisuudesta kannattaa keskustella. Oma kotikuntani Oulu on hyvä esimerkki pienestä suurkaupungista, jossa pientä keskustaa ympäröivät laajat maaseutuvyöhykkeet. Tiivistä kaupunkia ei löydy neliökilometriä laajempaa aluetta. Kaupunki koostuu lähinnä väljistä lähiöistä ja omakotitalovaltaisista haja-asutusalueista. Vihreät pitävät ajatuksesta tiiviistä kaupungista, jossa matkat […]

Read more
Milloin vihapuheesta tuli salonkikelpoista?

Perussuomalaisten kansanedustajan veljeily kansallissosialistien kanssa kuitattiin yksityisajatteluna ja vedottiin kansanedustajan oikeuteen tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa. Juhannuksena eräs kirjailija kirjoitteli häiritseviä ja loukkaavia törkyviestejä raiskauksen kokeneiden naisten tukiyhdistyksen Naisten Linjan Facebook-sivuille. Olen ihmetellyt kuinka vähin äänin varsinkin kansanedustajan natsikytkökset menivät mediassa läpi. Onko yleisesti hyväksyttyä, että kansanedustajan harrastustoimintaan voi kuulua ajattelu, johon liittyy joidenkin kansanosien sulkeminen […]

Read more
Arinaa suositaan taas yleisen edun kustannuksella

Arina ja Citycon on hieromassa kauppoja Galleria-kauppakeskuksesta. Kaupunginhallitukselle tuotiin päätettäväksi maankäyttösopimukseen muutos, jossa kiinteistön omistajan (pian siis Arina) ei tarvitsekaan rakentaa aiottua korttelin keskiosan liiketiloja ja asuintaloja mutta saa silti rakentaa “kesäkadun” eli katetun ja päästään suljetun sisätilan sille Isokadun korttelin osalle. Me vihreät äänestettiin, että sopimusta ei muuteta ja että kesäkadun saa rakentaa vain […]

Read more
Valitaan hajautettu malli Oulun vedenhankinnan varmistamiseksi

Puheeni Oulun kaupunginvaltuustossa 11.5. asiakohdassa hanke-esitys Oulun kaupungin vedenhankinnan varmistamiseksi: Monitavoitearvioinnin mukaan tai ainakin itse tulkitsen tuloksia niin, että helppoa ja yksiselitteisesti hyvää ratkaisua ei Oulun varavesijärjestelmäksi ole. Monitavoitearvioinnin tarkoitus ei ollut valmistella meille päätöstä vaan vertailla vaikutuksia ja sovitella yhteen erilaisia intressejä. Prosessin jälkeen voimmekin sanoa, että taustatietoa päätöksenteon tueksi on ollut paljon. Siitä olen […]

Read more
23 syytä äänestää Jenni Pitkoa

Tässä on 23 Jennin läheisten antamaa syytä äänestää numeroa 23 Oulun vaalipiirissä. 1. ”Jenni on vilpitön kauneuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolustaja.” – Terttu Kuusela 2. ”Jennillä on päättäjälle tärkeä kyky visioida ja nähdä tulevaisuuteen.” – Anniina Valjus 3. ”Jennistä huokuu älykkyys ja hyväsydämisyys. Sellainen ihminen tekee hyviä päätöksiä, ja sellaista ihmistä kuunnellaan.” – Jaana Isohätälä […]

Read more
Kymmenen syytä tehdä kehitysyhteistyötä

Tämän kirjoituksen on laatinut yhteistyössä Jenni Pitko ja kansanedustaja Satu Haapanen. Teeman tiimoilta järjestettiin keskustelutilaisuus “10 syytä tehdä kehitysyhteistyötä”, johon kirjoitus pohjautuu. 1. Kehitysyhteistyö on muuttanut maailmaa Kaiken kehitysyhteistyön perimmäisenä tarkoituksena on köyhyyden poistaminen. Kehitysyhteistyö onkin muuttanut maailmaa paremmaksi paikaksi monella tapaa. Yhä useampi lapsi on koulussa, ja absoluuttinen köyhyys on vähentynyt noin puoleen: vuonna […]

Read more
Torstaina kampanjointia Rosa Meriläisen kanssa

Torstaina 16.4. vihreät kansanedustajaehdokkaat Jenni Pitko ja Janne Hakkarainen kampanjoivat yhdessä tamperelaisen kirjailijan ja entisen vihreiden kansanedustajan Rosa Meriläisen kanssa. Iltapäivällä on feministinen keskustelutilaisuus klo 14.30 alkaen Kulttuuritalo Valveen kahvila Mintussa (Hallituskatu 7). Mukana keskustelemassa ovat Rosa Meriläinen, Jenni Pitko ja Janne Hakkarainen. Tilaisuuden juontaa oululainen feministi Rebekka Naatus. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Oulun vihreiden nuorten […]

Read more