Olen päätynyt siihen, että en hae vihreiden puheenjohtajaksi. Pitkän pohdinnan jälkeen tunnen, että minulla ei juuri tässä hetkessä ole tarvittavaa paloa tehtävään vaikka olen ollut otettu kaikista pyynnöistä hakea tehtävään.
Viime vuosina olen huomannut kaipaavani aikaa ajattelulle ja sisältöihin paneutumiseen syvällisellä tasolla sekä myös ihmisten kohtaamiselle. Olen ollut lähes koko poliittisen urani vastuullisissa johtotehtävissa, joka on tarkoittanut paljon sisäistä kehittämistä, strategioiden miettimistä ja lopulta aika paljon kokouksissa istumista.
Olen jo pidempään haaveillut, että minulla olisi enemmän aikaa pohtia ja kirjoittaa ajatuksistani ja nostaa niitä näkyvämmin keskusteluihin mukaan ja olla sitä kautta hyödyksi yhteisille tavoitteillemme. Vihreät ansaitsee puheenjohtajan, joka jaksaa tehdä sen kovan työn etulinjassa, jotta palautamme luottamuksen äänestäjiin ja saamme taas innostettua kenttämme mukaan. Kuka tahansa siihen tehtävään valitaan, aion olla tukena tässä työssä 110 prosenttisesti – en kuitenkaan puolueen johdossa.
Juuri nyt haaveilen voivani hieman palata juurilleni, ilmoittauduin toukokuun arkkitehtipäiville ja teen kirjoitusta rakennusten ennenaikaisesta purkamisesta, odotan ensi viikon linturetkeä Liminganlahdella ja toivon tapaavani paljon niin luonto- kuin kulttuuriväkeä kevään ja kesän tapahtumissa.
Tuntuu hyvältä pysähtyä kuuntelemaan omaa sydäntä vaikka se tarkoittaakin luopumista jostain kiinnostavasta. Pysähtymisellä ja armollisuudella voi myös löytää ratkaisuja vihreiden tulevaisuudelle. Missä asioissa kannattaa palata vanhaan, missä meidän tulee uudistua. Ainakin toistemme kohtaamisia tarvitsemme lisää – odotankin innolla Seinäjoen puoluekokousta!
Kiitos vielä kaikille kannustuksesta ja tuestanne. <3