Kestävä luonnonvarojen käyttö ja yhteiskunnan kokonaisetu on oltava kaivoslain tavoite. Kaivosten toiminta tulee olla ympäristön, ihmisten ja talouden kannalta kestävää. Nykyinen kaivoslaki ei tätä ole ja siksi se pitää uudistaa tulevalla eduskuntakaudella.
Kaivoksista saadaan raaka-aineita tuotteille, jotka mahdollistavat ihmisille hyvän ja nykyaikaisen elämän. Kaivannaisista saatavia metalleja tarvitaan esimerkiksi tuulivoima- ja akkuteollisuuden tarpeisiin sekä moniin muihin välttämättömiin laitteisiin.
Suomi on kaivosteollisuuden kiinnostuksen kohteena, koska meillä maaperästä löytyy harvinaisia ja arvokkaita metalleja. Kaivoslainsäädäntömme on salliva, joka on myös osaltaan houkutellut paljon ulkomaalaisia kaivosyhtiöitä Suomeen. Ulkomaisten kaivosyhtiöiden intressi on tehdä mahdollisimman paljon taloudellista voittoa, eikä edes kotimaisten yhtiöiden moraaliin voi aina luottaa – sen on Talvivaara hyvin osoittanut.
Luonnonvaramme ei kuitenkaan voi olla noin vaan hyödynnettävissä, vaan niitä tulee varjella riittävän tiukalla lainsäädännöllä. Vihreät ovat vaatineet kaivoslakiin parannuksia kansallisomaisuutemme ja luontomme suojelemiseksi. Tiukennukset on koottu yhteen pakettiin keväällä 2018 julkaistussa “Kaivoslain kokonaisuudistus – 10 askelta” -ohjelmassa.
Toimenpiteet vahvemman kaivoslain toteuttamiseksi ovat viimeaikaisen uutisoinnin valossa hyvin ajankohtaisia. Orivedellä toimineen australialaisen Dragon Miningin kaivokselta löytyi laiton kaatopaikka. Nivalassa kanadalainen yhtiö lähti ja jätti ympäristövahingot veronmaksajille. Talvivaaran kaivoksen ympäristölle ja monille maanomistajille kuuluvia korvauksia odotellaan edelleen.
Kaivoslain lähtökohta tulisi olla, että uusiutumattomat luonnonvarat kuuluvat yhteiskunnalle. Lain myötä Suomen maaperässä olevia mineraalivarantoja olisi edelleen mahdollista hyödyntää asaianmukaista korvausta vastaan lupaehtojen täyttyessä.
Kaivosyrityksiltä tulisi kerätä mineraalivarantojen käytöstä korvaus louhintaverona. Vihreät ovat esittäneet sen suuruudeksi 40 senttiä kaivettua ainestonnia kohden. Louhintaverolla voitaisiin varmistaa kaivostoiminnasta jäävän hyötyä Suomeen ja kunnalle, jonka alueella kaivos sijaitsee. Verosta saatavat tulot voitaisiin esimerkiksi jakaa valtion ja kunnan kesken. Kaivannan määrään perustuva vero kannustaisi myös aloittamaan kaivostoiminnan vain, jos mineraaliesiintymä on riittävän rikas ja toimimaan tehokkaasti.
Ympäristö ja muut elinkeinot on otettava paremmin huomioon kaivosluvissa – unohtamatta alueella asuvia ihmisiä ja alkuperäiskansoja. Esimerkiksi matkailuala voi kärsiä merkittävästi kaivostoiminnasta. Lupa kaivostoiminnalle tulee myöntää vain, kun toiminnasta on enemmän hyötyä kuin haittaa koko yhteiskunnalle.
Yrityksillä on oltava myös vastuu kaivosten sulkemisesta. Tämän varmistamiseksi Suomeen on perustettava kaivosrahasto, johon kerättäisiin varat esimerkiksi kaivosyhtiöiden liiketoiminnan tuloksesta. Rahasto takaisi kaivosten asianmukaisen sulkemisen, ympäristön puhdistamisen ja kaivosalueen ennallistamisen, jos yritys ei siihen itse enää pystyisi.
Suomen arvokasta ja ainutlaatuisen luonnon suojelemista ei saa unohtaa myöskään kaivoksista puhuttaessa. Kaivoslakia tulisi muuttaa myös siltä osin, että malminetsintää luonnonsuojelualueilla on yksiselitteisesti kiellettävä. Kaivoksia ei saa nykyäänkään perustaa luonnonsuojelualueelle, joten ei ole kestävää sallia myöskään malminetsintää.
Suomen maaperässä on rikkauksia, joita tarvitsemme teollisuuden raaka-aineeksi sekä puhtaan teknologian tuotteisiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Niitä tulee voida myös tarkoin harkituin perustein kaivaa. Eduskunnan tulee varmistaa, että kaivostoiminta kunnioittaa luontoa, ihmisiä ja muita elinkeinoja. Kertaalleen menetettyä luontoa ja elinolosuhteita on vaikea tai mahdotonta palauttaa ennalleen.