Suomi ilmoitti tavoittelevansa asemaa Euroopan johtavana kalastusmatkailumaana. Ylen mukaan tavoitteena on nousta Euroopan ykköseksi kymmenessä vuodessa jonkinlaisella ranking-listalla, ja maa- ja metsätalousministeriön kehittämisohjelma lupaa Suomeen Euroopan ”laadukkaimmat, monipuoliset ja vastuulliset” kalastuspalvelut vuoteen 2034 mennessä.
Hyvä maa vapaa-ajan kalastajille on myös hyvä maa kaloille. Puhtaat järvet, vapaat kosket ja elinvoimaiset kalakannat voisivat synnyttää työtä ja yritystoimintaa sekä vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja jokivarsien kulttuuriperintöä. Tuen tavoitetta täysin!
Mutta täysin en tätä hommaa purematta niele. Juuri keväällä nimittäin saimme eduskuntaan vesitetyn vesilain, jossa suojellaan vähämerkityksellisiä vesivoimalaitoksia, joiden padot estävät vaelluskalojen nousun lisääntymisalueilleen. Vesilain piti korjata tilannetta, mutta se pitkälti betonoi nykytilan.
Vaelluskalakannat eivät elvy strategiapapereilla, vaan vapauttamalla vaellusreitit ja palauttamalla jokien luonnollista virtaamaa. Juuri tässä hallituksen vesilakiesitys epäonnistuu.
Hallituksen keväällä antama vesilakiesitys koskee noin 145:tä vesivoimalaitosta, joiden luvista puuttuvat kokonaan kalatalousvelvoite ja kalatalousmaksu. Esitys antaa viranomaiselle mahdollisuuden määrätä tällainen velvoite, mutta se ei edellytä laitosten lupien järjestelmällistä tarkastamista eikä aseta tarkastamiselle aikataulua.
Mahdollisuus ei ole sama asia kuin velvollisuus.
Arvion mukaan käsittelyyn voisi edetä vain kolme tai neljä laitosta vuodessa. Tällä vauhdilla kaikkien laitosten käsitteleminen veisi noin 40–50 vuotta. Vaelluskalakantojen kannalta kyse ei ole uskottavasta elvytysohjelmasta vaan nykytilan pitkittämisestä seuraaville vuosikymmenille. Hallitus voi siis sanoa muuttaneensa lakia, vaikka muutos ei takaisi yhdenkään vaellusyhteyden palauttamista määräajassa.
Erityisen vaikeaa on perustella kaikkein pienimpien laitosten vahvaa suojaa. Monet nollavelvoitelaitokset ovat teholtaan alle 0,1 megawattia, joten niiden merkitys sähköntuotannolle ja säätökyvylle on kokonaisuudessa hyvin pieni. Vaelluskaloille yksikin pato voi sen sijaan olla täydellinen nousueste ja katkaista kokonaisen vesistön ekologisen yhteyden.
Vaelluskalojen ahdinko ei ole abstrakti tulevaisuuden uhka. Luonnonvarakeskuksen mukaan Saimaan järvilohi on äärimmäisen uhanalainen ja katoaisi luonnosta ilman säilytysviljelyä ja tuki-istutuksia. Sen täydellinen luontainen elinkierto ei ole toteutunut yli 50 vuoteen, koska sen lisääntymisjoet Pielisjoki, Ala-Koitajoki ja Lieksanjoki on rakennettu voimakkaasti vesivoimantuotantoon.
Myös monet taimenkannat ovat riippuvaisia tuki-istutuksista. Napapiirin eteläpuolella kaikki jäljellä olevat järvitaimenkannat ovat heikkoja, ja meritaimenen alkuperäiset kannat ovat kadonneet valtaosasta jokivesistöjä erityisesti patoamisen ja muun vesirakentamisen vuoksi. Istutuksilla paikataan ongelmaa, jonka varsinainen syy on jokien luonnollisen yhteyden katkeaminen.
Mieleeni muistuu hyvin hallituksen alkukausi, kun se kannatti Kemijoen lisärakentamista mm. muuttamalla valtion energiatukia niin, että tuen myöntäminen mahdollistettiin vesivoimalle, vaikka se oli tarkoituksella rajattu sen ulkopuolelle. Nyt hallitus ajaa Kemijärvelle pumppuvoimalaa. Lupaus Palokin purkamisesta ei ole edennyt.
Patojen lisäksi vesistöjä kuormittaa valuma-alueiden maankäyttö. Metsäojitusten ja maatalouden huuhtoumat ovat tummentaneet järviä ja heikentäneet niiden näkösyvyyttä. Uskottavan vesistöpolitiikan on siksi vähennettävä sekä vaellusesteitä että metsätalouden ja muun maankäytön aiheuttamaa kuormitusta.
Vesivoiman rakentaminen on hävittänyt kokonaisia paikallisia kalakantoja, elinkeinoja ja jokikulttuureja. Esimerkiksi Kemijoen alkuperäistä luonnonvaraista lohikantaa ei enää voida palauttaa sellaisena kuin se oli. Kaikkea menetettyä ei saada takaisin, mutta monissa vesistöissä luontainen lisääntyminen ja vaelluskalakantoja voidaan vielä elvyttää poistamalla nousuesteitä, kunnostamalla elinympäristöjä ja vähentämällä vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta.
Suomi ei voi uskottavasti luvata Euroopan parhaita kalastuselämyksiä ja samalla hyväksyä, että vaelluskalojen reitit pysyvät tukossa vielä puoli vuosisataa ja järvien tila heikkenee valuma-alueiden kuormituksen vuoksi.
Kalastusmatkailun kehittämisohjelma jää markkinointipuheeksi, ellei sitä tueta johdonmukaisella vesi-, metsä-, energia- ja luonnon monimuotoisuuspolitiikalla.
Vesilakiin tarvitaan sitova aikataulu nollavelvoitelaitosten lupien tarkastamiselle sekä keinot purkaa sähköjärjestelmälle vähämerkityksellisiä patoja.