Rakennettu ympäristö kuluttaa yli puolet kaikesta energiasta ja aiheuttaa yli puolet päästöistä Suomessa. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja päästöjen alentamisen kannalta on erittäin perusteltua pyrkiä parantamaan rakennusten energiatehokkuutta. EU:n direktiivin mukaan vuonna 2020 rakennusten päästöjen pitäisi olla lähellä 0-tasoa. Käytännössä se tarkoittaa rakenteellisin keinoin lämpöhukan minimoimista.
Nollaenergiarakentemisen velvoitteet ovat tulossa voimaan muutaman vuoden päästä. Sitä ennen Suomessa valmistellaan säädökset tavoitteiden toteuttamiseksi. Tässä valmistelussa on otettava huomioon kolme seuraavaa asiaa, jotta tulevaisuudessa rakennuskantamme muodostaisi vähäpäästöisen ja terveellisen ympäristön asua ja elää.
SÄÄDELLÄÄN PÄÄSTÖJÄ, EI VAIN ENERGIATEHOKKUUTTA
Energiatehokkuudella pitäisi pyrkiä aina vähäpäästöisyyteen. Yksittäisen rakennuksen kuluttaman energian sijaan tulee katseen olla vahvemmin rakennuksen kokonaispäästöissä. Vallalla olevissa näkemyksissä vähäpäästöisyyteen päästään tekniikkaan perustuvalla energiatehokkuudella. Tähän on päädytty, koska se lisää markkinoita tuotekehitykselle ja teollisuuden kilpailukyvylle. Tämä tulee myös nostamaan kuluttajahintoja.
Päästöissä merkittävä tekijä on energian tuotantomuoto. Suotuisalla lainsäädännöllä ja olosuhteilla aurinkopaneelit, tuuliturbiinit ja pienet sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset voidaan saada yleistymään sekä pientaloissa, että kerrostaloissa.
Rakennuksen energiankulutus ei ole vakio. Rakennuksen käytöllä ja elintavoilla on myös vaikutuksensa rakennuksen energiankulutukseen. Sähkön hinta tekee energiansäästön kannattavaksi, mutta siihen kannattaa kehittää helppokäyttöisiä apuvälineitä, kuten automaattinen valaistuksen säätö ja älykäs ilmanvaihto. Tietoa tulisi tarjota laajasti myös vaihtoehtoisista ratkaisumalleista, kuten harmaan käyttöveden kierrätyksestä ja kuivakäymälöistä. Kestävää kehitystä ja ekologisia elämäntapoja tulisi opettaa lapsille jo koulussa.
MAHDOLLISUUS MYÖS LUOMUTALOILLE!
Energiatehokkaan rakentamisen kehityksen kärkenä on ollut tuotekehitys ja teollisuuden kilpailukyky. Taloon asennettavan tekniikan ja lisäeristämisen myötä matala- ja varsinkin nollaenergiatalot pitävät sisällään enemmän rakennusaineita kuin ”perinteinen talo”. Näiden uusien teknisten ratkaisujen pitkäaikaiskestävyydestä ei vielä ole saatavilla tutkittua tietoa.
Jos yksinkertaisen energiankulutuksen sijaan katsomme kokonaispäästöjä, ei perinteisiä rakentamistapoja kuten hirsirakentamista tarvitse unohtaa. Puu materiaalina varastoi hiilidioksidia jopa sadaksi vuodeksi. Kohtuullisen kokoinen ja ammattitaidolla rakennettu, helposti kunnostettavissa oleva hirsitalo, jossa energia tuotetaan vähäpäästöisesti, esimerkiksi aurinkopaneeleilla tai maalämmöllä, voi elinkaarensa aikana olla hyvinkin vähäpäästöinen.
Tutkimusrahoja pitäisikin kohdentaa tuotekehityksen lisäksi myös rakennuksen kestävyyden ja terveellisyyden parantamiseen ja luonnonmukaisten rakennustapojen elinkaaren päästöarviointiin.
KATSE RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN KOKONAISUUTENA
Rakennettuun ympäristöön vaikuttavat rakennusten lisäksi myös infrastruktuurin rakentaminen ja liikenne. Tuntuu järjettömältä, että rakennuksen energiankulutus on lähellä nollaa, mutta sen asukkaat joutuvat kulkemaan kahdella henkilöautolla pitkiä välimatkoja asumisen, työpaikkojen, harrastusten ja palveluiden välillä. Maankäytössä pitää jatkossa ponnekkaammin pyrkiä energiatehokkaaseen yhdyskuntarakenteeseen, jossa kaikki toiminnot sijaitsevat kohtuullisen lähellä toisiaan ja jossa pyörällä pääsee helposti ja jossa bussitkin kulkevat.
Lisäksi kokonaisuuden kannalta merkittäväksi tekijäksi muodostuu korjausrakentaminen. On arvioitu, että lähitulevaisuudessa korjausrakentaminen tulee ohittamaan volyymiltään uudisrakentamisen. Jos päästötalkoisiin otetaan tosissaan mukaan lähiöiden ja sotien jälkeisen rakennuskannan remontit, nähdään tuloksia nopeammin.