Yksi Suomen erityispiirre on, että lähimetsän ja hiljaisuuden voi kokea aivan kaupunkien keskustojen tuntumassa. Kävelylenkillä kotoa kauppaan voi kuulla kymmenien eri lintulajien laulun. Luonnossa vietetyllä ajalla on myös tutkitusti myönteisiä terveysvaikutuksia: mieli virkistyy, stressi ja verenpaine alenee.

Yksi oma perinteeni on vierailla vuosittain Pudasjärvellä Syötteen kansallispuistossa vuodenaikojen muutosta seuraamassa: talvisin hiihtäen, kesäisin patikoiden tai ruskan aikaan, kun syksy muuttaa linnut. Viime kesäni kohokohta oli Karhunkierroksen kiertäminen Kuusamossa kovien helteiden aikaan, vanhat puut tarjosivat varjoa ja lammet virkistäviä pulahduksia.

Metsähallituksen huolehdittava retkeilyrakenteista

Kansallispuisto tai lähimetsä, viime aikoina on saatu huolestuttavia uutisia, joissa valtionyhtiö Metsähallitus on kertonut lopettavansa joidenkin kaikille avoimien ja yhteisten retkeilyalueiden ylläpidon. Syyksi lakkautukselle on annettu muun muassa pitkospuiden ja taukopaikkojen aiheuttamat satunnaiset huoltokustannukset, joka ei sovi yhtiön aikeisiin kiristää tulostavoitetta.

Tämä ei ole lainkaan oikea suunta! Metsähallituksen tulee yhtenä tehtävänä huolehtia, että yhteiskunta tarjoaa kaikille monipuolisia ja maksuttomia virkistäytymis ja harrastusmahdollisuuksia. On myös lyhytnäköistä ulkoilun ja retkeilyn kasvattaessa suosiotaan lakkauttaa retkeilyalueiden ylläpitoa.  

Sanginjoki kansallispuistoksi!

Saimme muutama vuosi sitten uuden upean kansallispuiston Suomussalmen Hossaan, Kainuuseen. Olin syksyllä retkellä Hossan metsissä ja ihailin historiallisisia kalliomaalauksista ja pääsin siten osaksi aikajatkumoa esihistoriasta tähän päivään.

Retkeilyn ja luontomatkailun kasvattaessa tasaisesti suosiotaan olisi perusteltua esittää kansallispuistoa myös Oulun seudulle, upealle Sanginjoen ulkometsän alueelle. Sanginjoen kansallispuisto olisi vetovoimatekijä koko Oulun seudulle. Se on myös niin liki Oulua, että sinne voi kesällä pyöräillä päiväretkelle arjesta irrottautumiseksi.

Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen pysäytettävä

Kansallispuistot ja arvokkaat lähialueet ovat vain yksi palanen luonnonsuojelua, jonka rahoitusta meidän täytyy tulevalla eduskuntakaudella kasvattaa. Suomi on niin monien maiden ohella sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikentymisen, mutta olemme tavoitteesta pahasti jäljessä. Hyvin huolestuttavia ovat myös uutiset lajien katoamista uhkaavasta kuudennesta sukupuuttoaallosta. Jo nyt monia tuttuja lajejamme uhkaa sukupuutto, kuten hömötiaista ja naalia.

Luonnolta on leikattu jo riittävästi. Liikaa. Meidän on varmistettava, että metsiemme käyttö on kohtuullisella tasolla. Meidän on varmistettava, että luonnonsuojelun rahoitusta kasvatetaan ensi eduskuntakaudella. Meidän on tehtävä aivan kaikki mahdollinen, että saamme pysäytettyä luonnon monimuotoisuuden heikentymisen ja lajistojen katoamisen.

kansallispuisto Jenni Pitko

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *