Luonnonvarakeskus julkaisi tiistaina arvioinnin, jonka mukaan vuonna 2014 voimaan tullut metsälaki on heikentänyt metsäluonnon monimuotoisuuden suojelua. Yhdessä kollegani kansanedustaja Satu Hassin kanssa vaadimme, että metsälakia on uudistettava, jotta se turvaa ja lisää luonnon monimuotoisuutta – ei vähennä sitä.

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on ilmastonmuutoksen vertainen ongelma. Lajeja kuolee sukupuuttoon ennätystahtia ja uhanalaisuus on lisääntynyt myös Suomessa. Joka yhdeksäs suomalainen laji uhkaa kuolla meiltä sukupuuttoon ja kolmannes uhanalaista lajeistamme elää metsissä

Vuonna 2014 uudistetun metsälain tavoitteena oli säilyttää metsäluonnon monimuotoisuus, mutta tiistaina 14.1. julkaistun Luonnonvarakeskuksen arvioinnin mukaan lailla on ollut päinvastaisia vaikutuksia. Lakimuutoksen seurauksena yhteensä 27 000 hehtaaria ennen arvokkaaksi luokiteltua elinympäristöä on nyt jäänyt ilman lain suojaa.

Lakiuudistuksen myötä hakkuilta suojeltujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen, kuten puronvarsien ja rehevien lehtojen, määritelmää muutettiin siten, että niiden on oltava kooltaan pienialaisia tai metsätaloudelliselta merkitykseltään vähäisiä. Aiemmin tällaista vaatimusta ei ollut.

Arvokkaiden luontokohteiden ahdinkoa lisää se, että nykytila ei tuo riittävää suojaa edes niille kohteille, joiden tulisi myös lain mukaan kuulua suojelun piiriin. Keskeinen tietolähde suojeltavien kohteiden paikannuksessa on Suomen Metsäkeskuksen tietokanta. Metsäkeskus on kuitenkin muuttanut tulkintaansa suojeltavista kohteista. Nyt vaarana on, että jopa tuhansia hehtaareja arvokasta puronvarsiluontoa jää vaille suojaa, koska kohteet eivät täytä metsäkeskuksen uutta tulkintaa.

Olemme Satu Hassin kanssa jättäneet kaksi kirjallista kysymystä puronvarsien suojelusta ja Metsäkeskuksen tietokannan sisällön muutoksista. Vastausten perusteella huoli arvokkaiden luontokohteiden sivuuttamisesta käytännön metsätaloudessa on vahvistunut.

Erityisen tärkeiden elinympäristöjen säilyttämisen lisäksi metsälain on taattava myös muu luonnonhoito talousmetsissä. Monet uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia lahopuusta eikä metsälainsäädäntö nykyisellään varmista sen säilyttämistä hakkuissa.

Vain 6 % metsämaastamme on rajattu hakkuiden ulkopuolelle, joten toimia tarvitaan myös talousmetsissä. Lainsäädännön nykytila on kestämätön ja metsälaki uudistettava. Suomalainen luonto tarvitsee ja ansaitsee suojakseen lain, joka turvaa aidosti monimuotoisuuden säilymisen tuleville sukupolville.

Lisätietoja:

Kirjallinen kysymys ja vastaus puronvarsien metsäluonnon suojelusta 25.10.2019 eduskunnan sivuilla
Kirjallinen kysymys ja vastaus puronvarsiluonnon suojelusta 20.12.2019 eduskunnan sivuilla
Luonnonvarakeskuksen arviointi metsälain muutoksista