Turkistarhauksen suojelun tulee loppua ja ala ajettava hallitusti alas

Turkistarhojen valvonta perustuu Suomessa omavalvonnalle, eikä se ole onnistunut suojelemaan eläimiä. Isolla osalla tarkastettaviksi turkistiloilla, joita on muuten vain kymmeniä vuosittain, havaitaan puutteita. Vuonna 2021 turkistarhoille tehtiin vain neljä otantaan perustuvaa tarkastusta. Noissa tarkastuksissa havaittiin puutteita kahdella tarhalla eli 50% tarkastetuista kohteista. Valvonta toimii niin, että kun laiminlyöntejä havaitaan, viranomainen antaa määräyksen epäkohtien korjaamiseksi ja […]

Read more
Turkistarhaus lopetettava viiden vuoden siirtymäajalla

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan uutta turkisasetusta. Sen tavoitteena tulee olla turkiseläinten elinolojen merkittävä parantaminen sekä koko alan hallittuun alasajoon valmistautuminen Vaikka ymmärrys eläinten oikeuksista on viime vuosina lisääntynyt, ei suunnitelmaa eläintuotannon julmimman muodon, turkistarhauksen, alasajosta ole vieläkään tehty. Me Vihreät olemme jo pitkään vaatineet turkistarhauksen hallittua alasajoa, joka tehtäisiin turkistuottajien kannalta reilusti. Eläinten olosuhteet […]

Read more
EU:n päätökset vaikuttavat minunkin arkeeni

Tämä blogi julkaistiin Oulun vaalipiirin vihreiden Viikon vieras -blogissa 3.2.2014 Tämä kevät on eurovaalikevät. Tässä blogitekstissä kerron, mitkä EU:n asiat koskettavat minua eniten, jotta voisin koskettaa kenties myös sinua. Alkuun EU tiivistetysti. Euroopan komissiossa on 736 jäsentä, joista suomalaisia tällä vaalikaudella on ollut 13. Unionissa on 28 jäsenmaata ja se kattaa suuren osan Euroopan mantereesta. […]

Read more