Kuntarajat elävät yhä vahvoina

Kuntaliitoksia suunniteltaessa tavoitteena on yleensä palveluiden vahvistuminen ja kuntien välisen epäterveen kilpailun vähentäminen. Kun samaa työssäkäyntialuetta olevat kunnat muodostavat yhden kunnan, voidaan yhdyskuntarakennetta kehittää kokonaistaloudellisesti, ilman epäedulliseen kaupunkirakenteeseen johtavaa tonttikilpailua. Yllätyksekseni tämä kilpailu ei kadonnutkaan, vaikka viiden kunnan muodostama uusi Oulu aloitti toimintansa vuonna 2013. Kilpailu siirtyi kaupungin sisälle, vanhoista kuntarajoista yhä tiukasti kiinni pitäen. […]

Read more
Syrjäseudulle palvelut rattailla ja lähikoulu kaikille.

Kuntaliitoksilla luomme vahvan peruskunnan. Peruskunta järjestää palvelut työssäkäyntialueelle, eikä kuntien tarvitse käydä epätervettä kilpailua terveistä ja rikkaista kaupunkilaisista, peruskunnan vastuulla ovat kaikki. Pääsemme myös eroon epämääräisistä kuntayhtymä-hallintohimmeleistä, joiden päätöksenteosta demokratia on kaukana. Kuitenkin jo pelkästään tämä meidän suur-Oulun kuntien yhdistyminen on sen verran suuri, että nykyisen Yli-Iin, Haukiputaan, Oulunsalon ja Kiimingin kuntalaiset ovat peloissaan. Pelkoa […]

Read more