Eduskunta äänestää perjantaina tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kansalaisaloitteella liikkeelle laitettu päätöksentekosarja voi huipentua siihen, että samaa sukupuolta olevilla pareilla olisi oikeus solmia avioliitto.

Kannatan lakia. Tärkeimmät syyni sen kannattamiselle ovat yhdenvertaisuus lain edessä sekä lasten ja perheiden asema. Pariskunnilla tulisi olla tasavertaiset oikeudet lain edessä näiden parien sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Lain tulee tarjoata samat lailliset lähtökohdat kaikille perheille. Sateenkaariperheitä, eli perheitä, joissa on kaksi äitiä tai kaksi isää on jo nyt Suomessa ja he joutuvat elämään epävarmoissa olosuhteissa esimerkiksi huoltajuusasioissa niin kauan kuin laki ei näe näitä perheitä yhdenvertaisina yhden äitin ja yhden isän perheisiin.

Perheiden lukumäärään laki ei suoranaisesti vaikuta, samaa sukupuolta olevat parit saavat lapsia säädettiin lakia tai ei. Jos laki säädetään, voi lukumäärän nousta hieman adoptio-oikeuden myötä. Näitä adoptioita koskee kuitenkin yhtä tiukka seula kuin heteropareja. Kennellekään ei anneta lasta siitä syystä että he ovat naimisissa, vaan adoptiossa on aina kyse lapsen edusta.

Jos tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttäisiin Suomessa, olisi se myös signaali. Signaali niille ei-heteroille nuorille, jotka pohtivat identiteettiään ja rakentavat minä-kuvaansa. Minä haluan, että yhteiskunta antaa heille viestin, että he ovat yhtä arvokkaita ja hyväksyttäviä kuin muutkin. Homoksi ei kukaan tämän lain vuoksi muutu, mutta ehkä hieman onnellisemmaksi homoksi kyllä.

Kyselyiden perusteella enemmistö suomalaisista kannattaa lakia. Suomi on pohjoismaista viimeinen maa, joka ei ole hyväksynyt tasa-arvoista avioliittolaki. Nyt olisi sen aika!

Minä toivon, että kaksi ihmistä saavat mennä naimisiin ja rakastaa ja olla onnellisia! Miksi ihmeessä me kieltäisimme sen? Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja säädetään lainsäädäntö, joka antaa kaikille oikeuden rakastaa!

2 thoughts to “Tahdon tasa-arvoisen avioliittolain!

  • Faktoihin paneutuva

    Hei,

    Kiitos aktiivisuudesta.

    Olethan huomioinut kuitenkin, ettei nyt ole kyse siitä että kuka saa rakastaa, vaan siitä että mikä on samaa sukupuolta olevien oikeus helppoihin käytänteisiin (sukunimi, raha-asiat jne.) ja oikeuteen adoptoida lapsia.

    Nimenomaan lapset ovat tässä keskeisin tarkemmin arvioitava aihe. Jostain luonnosta kumpuavasta syystä, lapsen alkuun saaminen ilman lääketieteellisiä niksejä tapahtuu kahden vastakkaista sukupuolta olevan tahon välisessä vuorovaikutuksessa. Samoin kuin mies ja nainen ovat fysiologisesti erilaisia, ovat he pitkän tradition mukaisesti myös psyyken alueella erilaisia. Tätä käsitystä erilaisuudesta on hyvä keskusteluissamme pohtia tarkemmin kasvatuksesta johtuvaksi, mutta oletettavaa on että päiväkoti-ikäisiä taaperoita havainnoidessamme, voimme nähdä eroavaisuuksia suurimman osan poikien ja tyttöjen välillä heidän aggressiivisuudessaan, mielenkiinnonkohteissaan, varhaisissa kommunikointitavoissaan jne.

    Summa summarum, jokainen lapsi tarvitsee isän ja äidin. Vankilat ovat pullollaan miehiä, jotka huutavat isän näkemisen tarvetta. Kaksi äitiä tai kaksi isää ei korvaa vastakkaisen sukupuolen roolimallia. Ei tehdä nyt päätöstä joka entisestään heikentää tulevaisuuden nuorten tulevaa hyvinvointia.

    Yksinhuoltajia on paljon, ja tiedämme sen tuskan mikä siellä on toisen vanhemman näkemistä kohtaan. Samaa sukupuolta olevilla pareilla on jo nyt lapsia, mutta silloinkin lapset huutavat omien sukujuuriensa perään.

    Ei eroteta lapsia luonnollisesta kasvuympärystöstään.

    ps. Kiitos kun uskallat julkaista tämän kommentin. Keskusteluta elää tämä yhteiskunta

    Vastaa
    • Jenni

      Niin kuin kirjoitin, sateenkaariperheitä tulee olemaan hyväksyimme lakia tai emme, nykyinen laki ei sitä estä. Jatkossakin lapsi tulee saamaan alkunsa biologian kannalta noin niin kuin kuvasit mutta muistathan, että myös osa heteropareista on lapsettomia ja hankkivat lapsia lääketieteen avustamana tai adoptiolla.

      Minä uskon, että lapsen tasapainoisen kehityksen perusta ei ole äitiys ja isyys vaan vanhemmuus. Isiä kaipaavia miehiä löytyy varmasti ihan kuin isää kaipaavia tyttöjä ja äitiä kaipaavia miehiä. Vanhemmuuden kaipuu ei ole sidottu sukupuoleen. Jos lapsen perheessä ei ole koskaan ollut isää tai äitiä, sitä tuskin osaa kaivata niin, että elämä lähtee raiteiltaan, vanhemmuutta ja vanhemmuuden rakkautta ja turvaa kyllä voi.

      Tarkoitatko myös, että ne lapset jotka tällä hetkellä kasvavat sateenkaariperheessä ovat syntyneet huonoon perheeseen? Oletko tosiaan kuullut sateenkaariperheen lapsen huutavan omien sukujuuriensa perään? En voi uskoa, että huutoa lähtisi sen enempää kuin heteroperheisiin adoptoiduilla lapsilla.

      Vastaa

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *