Puheeni Oulun kaupunginvaltuustossa 11.5. asiakohdassa hanke-esitys Oulun kaupungin vedenhankinnan varmistamiseksi:

Monitavoitearvioinnin mukaan tai ainakin itse tulkitsen tuloksia niin, että helppoa ja yksiselitteisesti hyvää ratkaisua ei Oulun varavesijärjestelmäksi ole. Monitavoitearvioinnin tarkoitus ei ollut valmistella meille päätöstä vaan vertailla vaikutuksia ja sovitella yhteen erilaisia intressejä. Prosessin jälkeen voimmekin sanoa, että taustatietoa päätöksenteon tueksi on ollut paljon. Siitä olen iloinen ja kiitollinen. Vaikkei oman mielipiteen muodostaminen tiedon määrän lisääntyessä välttämättä tule helpommaksi, ainakin sen perusteleminen ja varmistuminen on helpompaa. Se lisää päätöksenteon uskottavuutta ja luotettavuutta.

Olennaisinta, mitä monitavoitearviointi osoittaa on, että meillä on kolme varteenotettavaa ratkaisua, joista voimme valita. Viinivaara ei ole, niin kuin pitkään moni on luultu ja uskottu, ainoa ratkaisu. Yli-Iin vaihtoehto jää valitettavasti pois laskusta kun aikaa tarvittavien selvitysten tekemiseen ei ole. 

Meillä on tiedossa ratkaisujen hinnat, vaikutukset maankäyttöön ja ympäristöön sosiaaliset vaikutukset jne. Valinta perustuukin valtuutettujen arvomaailmaan. Minulle tärkeää on luonnon monimuotoisuus, sosiaalinen kestävyys ja turvallisuus. Kyse ei ole tunteilusta (kuten valtuutettu Simonen vihjailee) vaikka vaakakupissa painaa muutkin kuin pelkät kustannukset.
Vaihtoehto 1:n eli Viinivaaran heikkoudet ovat vaikutukset luontoon, sosiaaliset vaikutukset sekä hankalaksi veikattu lupaprosessi. Viinivaaran lähteet ja purot kuuluvat EU:n laajuiseen Natura 2000 suojeluohjelmaan osana Kiiminkijoen vesistöä. Luonnonsuojelualueelle meneminen vaatii todella hyvät perustelut, sillä suojelualueet ja Natura-alueet ovat keskeisiä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen välineitä.

Miksi ottaisimme riskin kun on olemassa toinen hyvä vaihtoehto?

Suhtaudun myös epäilevästi siihen, että Viinivaara täyttäisi Oululta vedenotolle asetetut aikataulutavoityeet. Pitkä lupaprosessi ja mahdolliset valitukset jopa Euroopan unionin tuomioistuimeen asti voivat lykätä järjestelmän käyttöönottoa yli kymmenen vuotta.

Hajautetussa mallissa, jota kannatan Oulun vedenhankinnan varmistamiseksi ei näitä ongelmia ole, ainakaan samassa mittakaavassa. Kannatan Samuli Pohjamon esitystä sekä perusteluja.