Joulu ei ole kaikissa perheissä onnellinen juhla. Moni ihminen kokee jouluna yksinäisyyttä ja monessa perheessä alkoholi ja päihteet vievät joulun ilon. Köyhyydessäelävissä perheissä ei välttämättä ole mahdollista järjestää lapsille tekemistä pitkän pyhäjakson aikana. Kaupungissamme on myös perheitä joissa ei joulua vietetä lainkaan.

Suomessa on yli 60 000 lasta, joiden vanhemmista ainakin toisella on todettu päihdeongelma. Vakavat päihdeongelmat näkyvät lasten ja nuorten elämässä turvattomuutena,pelkoina, sekä riitoina ja nämä korostuvat pyhäaikoina. Kun julkiset vapaa-ajan palvelut ja -tilat ovat joulun aikaa; useita päiviä kiinni, ei näillä lapsilla ole välttämättä tilaa, johon hetkeksi paeta ja jossa turvallisesti viettää aikaa.

Vihreä valtuustoryhmä esittää, että osa kaupungin vapaa-ajan palveluista ja -tiloista olisi auki myös joulun pyhinä ja että joukkoliikenne liikennöisi vähintäänsunnuntaiaikataulujen mukaisesti.

Tampereella Sampolan kirjasto on ollut viime vuosina auki jouluaattona ja kokemukset ovat osoittaneet, että kirjaston palveluilla on kysyntää myös juhlapyhinä.Sampolassa on käynyt jouluaattoina 400-500 kävijää, ja aukiolo on kerännyt paljon kiitosta.

Ehdotamme, että ensi vuonna pääkirjastossa järjestetään ajanvietettä ja mukaan kutsutaan myös järjestöjä. Muissa kirjastoissa olisi vähintään itsepalvelukirjasto auki.

Vihreän valtuustoryhmän puolesta
Jenni Pitko