Pohjoisen pääkaupunki ansaitsee keskustan, joka on kiinnostava, uniikki ja pirskahtelevan elävä paikka. Oulun ruutukaava ja viihtyisät elementit, kuten Rotuaarin kävelykatu, historialliset kerrostumat ja Laanaojan varren puistot sekä suistomaisemat ovat mahtava lähtökohta keskustan kehittämiselle. Vetovoimaa tarvitaan, jotta tyhjät liiketilat täyttyvät.
Tutkimusten mukaan kaupunki joka on helposti saavutettavissa kävellen, pyöräillen ja joukkoliikenteellä, menestyy. Yksityisautokeskeisestä ajattelusta on aika siirtyä ihmisläheiseen suunnitteluun.
Kuvitellaan kaupunkikeskusta, jossa kadut täyttäisivät ihmiset. Keskusta, jossa liikkuminen jalan olisi vapaata ja turvallista niin, ettei lasten perään tarvitsisi huudella. Keskusta, jossa jokainen kadunpätkä olisi viihtymispaikka.
Käydessäni muutama vuosi sitten Venetsiassa, lähes autottomassa kaupungissa, vahvistui ajatus, että kaupungin onnellisuus syntyy helppoudesta liikkua, sattumanvaraisesta pää pilvissä haahuilusta ja turvallisuudentunteesta. Oli mahtava nähdä kuinka jokainen katu oli lasten pelikenttää ja keskustelua ei häirinnyt liikenteen melu.
Hyviä esikuvia löytyy lähempääkin. Saksan Freiburg teki hienon muutoksen autokaupungista vihreäksi ratikkakaupungiksi. Kööpenhaminassa pyöräilyyn on panostettu jo pitkään ja nyt suurkaupungin matkoista useampi tehdään pyörällä kuin autolla.
Ehdotan, että laajennetaan Oulun kävelykatualuetta voimakkaasti. Tehdään pyöräilystä selkeämpää ja erotetaan se omille väylilleen. Muutetaan Aleksanterinkatu pyöräilykaduksi, eikä tori tunnu enää niin erilliseltä. Lisää elämää saadaan kun rakennetaan aukioita ympäri keskustaa, istutetaan niihin pari puuta, rakennetaan penkit ja leikkivälineitä ja kutsutaan lapset ja aikuiset viihtymään. Rakennetaan lisää asuntoja, mutta säilytetään puistot. Viihtyisässä kaupungissa kahvi nautitaan linnunlaulua, ei rengasääniä, kuunnellen.
Tämä teksti on julkaistu Kalevan nettisivuilla vaalipuheita-palstalla 6.4.2017